Veronmaksajien usko voi horjua valtiontaloutta kohtaan

29.03.2021

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on myrskyn silmässä jälleen, kun veronmaksajien rahoja on käytetty VTV:n pääjohtajan kampaamo- ja kauneushoitopalveluihin 

VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin toiminta ja rahankäyttö ovat aiheuttaneet kohun. Keskusrikospoliisi on aloittanut tutkinnan, mutta Yli-Viikari kiistää syyllistyneensä virkarikokseen. Niin kuin laissa sanotaan "syytön kunnes toisin todistetaan" on mahdollistanut sen, ettei Yli-Viikaria päädytty heti pidättämään virasta esitutkinnan ajaksi. Kuitenkin eduskunnan puhemiehistö on esittänyt tänään (ma 29.3.) Yli-Viikarin virasta pidättämistä esitutkinnan ajaksi. Puhemiehistö oli ensin kuullut Yli-Viikaria ja tehnyt tämän jälkeen tarpeelliset johtopäätökset.

Tavallisen kansalaisen korvissa tämä kohu voi aiheuttaa mielipahaa. Korkeassa valtion virassa oleva pääjohtaja käyttää valtion luottokorttia kauneudenhoitokuluihinsa. Valtiontalouden tarkastusvirasto jo nimensä mukaan valvoo finanssipolitiikkaa ja tarkastaa valtion taloudenhoitoa eli valvoo, mihin Suomen valtio käyttää muun muassa veronmaksajien rahoja. Ja nyt käy ilmi, että kansalaisten veronrahoja on kulunut myös VTV:n pääjohtajan kampaamo- ja kauneuspalveluihin. Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen on kritisoinut Yli-Viikarin rahankäyttöä ja sanonut, että pääjohtajan rahankäyttö heikentää merkittävästi viraston uskottavuutta. Tämä vyyhti voi horjuttaa myös kansalaisten uskoa oikeudenmukaisuuden toteutumiseen yhteiskunnassa. 

Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kaikilla valtion kansalaisilla ja viranomaisilla on velvollisuus noudattaa oikeudensääntöjä. Oikeusvaltioperiaate edistää muun muassa oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Kansanvaltaisen oikeusvaltion periaatteisiin kuuluva lainalaisuusperiaate "julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin" on ilmaistu perustuslaissa. Lakiin on myös kirjattu, että kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Toisin sanoen Yli-Viikarin toiminta voi horjuttaa suomalaisten uskoa virkakoneistoa kohtaan.

Kauppalehden tietojen mukaan (28.3.) Yli-Viikarin uralta puuttuu dokumentteja, esimerkiksi Yli-Viikarin tutkintoja ei voitu todistaa valtiovarainministeriössä. Kuitenkin VTV toimitti tutkintotiedot pääjohtaja Yli-Viikarista sen jälkeen, kun Kauppalehti kertoi ettei se ollut saanut tietoja urapolun alusta VM:stä eikä valtiohallinnon palvelukeskus Palkeesta. 

Vyyhti tuntuu paisuvan VTV:n ja pääjohtaja Yli-Viikarin yllä. VTV:n johdon toimintaa on katsottu jo epäilevästi aiemmin, kun kävi ilmi, että pääjohtaja Tytti Yli-Viikari ja lakijohtaja Mikko Koiranen olivat sopineet, että eräälle virkamiehelle maksettiin palkkaa kaksi vuotta ilman työvelvoitetta. Oikeusasiamies katsoi sen lainvastaisena ja antoi joulukuussa 2020 huomautuksen viraston johdolle virkajärjestelystä.

IS julkaisi tämän vuoden helmikuussa selvityksen Yli-Viikarin autoedun käytöstä. Yksityisajoja viime vuonna 349 kilometrin edestä. Yli-Viikarin yksityisajoista ei oltu tehty ilmoitusta verottajalle. Valtiovarainministeriön mukaan satunnaisestakin virka-auton käytöstä yksityisajoihin tulisi tehdä ilmoitus, mutta Yli-Viikarin ajoista selvitykset puuttuivat. Valtiovarainministeriön mukaan virka-auto on tarkoitettu virkakäyttöön, ja virkamiehen yksityisajoihin voi käyttää virka-autoa vain erittäin poikkeuksellisesti ja vain työhön liittyvistä perustelluista syistä. 

Yli-Viikarin matkakustannukset ovat olleet myös hyvin korkeat, eikä virkamatkoilta kertyneitä lentopisteitä ole käytetty virkamatkoihin. IL julkaisi tämän vuoden helmikuussa myös jutun VTV:n kyseenalaisesta toiminnasta koskien lentopisteitä. Matkatoimistopalveluja kilpailuttava Hansel kertoi IL-jutussa, että lentopisteitä olisi voinut käyttää virkamatkojen käyttämiseen, vaikka VTV väitti toista. Tämäkin herättää suuria epäilyksiä siitä, mihin virkamatkoista kertyneitä lentopisteitä on todellisuudessa käytetty. Mielenkiintoista tästä vähintäänkin tekee sen, että VTV valvoo muiden valtion virastojen rahankäyttöä, esimerkiksi virkamatkojen kuluja ja antaa tarvittaessa noottia holtittomasta rahankäytöstä. Kuitenkin VTV:n pääjohtaja on itse käyttänyt holtittomasti valtion luottokorttia. Kansalaisten usko voi siis olla koetuksella valtiontaloutta kohtaan. 

Yli-Viikari on perustellut kauneudenhoitokulujansa muun muassa edustustilaisuuksilla. Valtion piikkiin siis pääjohtajan tuhansien eurojen kampaamo- ja kauneushoitopalvelut. Haluaisin kuulla selityksen, miten tämä parantaa Suomen valtiontaloutta. VTV:n pääjohtaja tienaa yli 11 000 euroa kuussa. Luulisi, että johtajalla olisi varaa huoltaa hiuksensa omasta pussistaan.

Viime vuonna ex-valtiovarainministeri Katri Kulmunin piti erota ministerisalkustaan, kun hän oli maksattanut viestintäkurssinsa veronmaksajien pussista. Jopa Kulmunin perustelu viestintäkursseista oli ehkä jollain tavalla ymmärrettävämpää, koska ministeriltä vaaditaan hyviä viestintätaitoja ja vakuuttavaa esiintymistä. Kuitenkin ex-ministeri teki pahimman mahdollisen virheen unohtaessaan kilpailuttaa viestintäkurssinsa. Kulmuni ymmärsi tehneensä virheen ja toimi jälkikäteen ihailtavasti, kun maksoi omasta pussistaan lopulta viestintäkurssinsa sekä luopui ministerisalkustaan.

Pitäisi siis olla vähintäänkin yhtä selvää, että Yli-Viikari nöyränä pyytää anteeksi kansalta, ja hän itse myös ymmärtää erota virastaan. Yli-Viikari on kuitenkin hakenut Kansallisgallerian pääjohtajan paikkaa aiemmin tässä kuussa. Kansallisgallerian pääjohtajan palkka on yli 9000 euroa kuussa. Rohkenen siis väittää, että tämä kohu kokonaisuudessaan voi horjuttaa kansalaisten uskoa oikeudenmukaisuuden toteutumiseen yhteiskunnassa.


LÄHTEET

HS (29.3.2021): Eduskunnan puhemiehistö esittää VTV:n pääjohtajan Yli-Viikarin virasta pidättämistä

IS (10.3.2021): Eduskunnan syyniin joutuneen VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari hakee Kansallisgallerian johtoon

IS (9.2.2021): IS selvitti VTV:n pääjohtajan autoedun käyttöä - yksityisajoja viime vuonna 349 kilometrin edestä

IL (4.2.2021): Valtiotalouden tarkastusvirasto johti harhaan - lentopisteitä olisi voinut käyttää virkamatkojen maksamiseen

KL (28.3.2021): Oikeuskansleri Pöystiin liitetyn Tytti Yli-Viikarin uralta puuttuu dokumentteja - tutkintoja ei voitu VM:ssä todentaa, VTV laittoi opintotiedot julki

YLE (27.3.2021): VTV:n Yli-Viikari: "Kiistän syyllistyneeni virkarikokseen" - eduskunnan puhemies kritisoi voimakkaasti pääjohtajan rahankäyttöä